
Pieni suuri teko: Yhdessä rakennettu työarki antaa tilaa Jannan vahvuuksille
– Tarvitsen vuorovaikutusta, jotta voin olla luontevasti oma itseni. ADHD:n ja vaikean lukihäiriön vuoksi Janna Sandbergin oli vaikea tuoda vahvuuksiaan esiin työnhaussa verkossa. Kun lukuisat työnhakuyritykset eivät johtaneet työpaikkaan, hän päätti kävellä K-Market Ruskoon kysymään töitä suoraan kauppias Janne Ripatilta.
– Sinitukkainen, tarmokas nainen tuli kauppaan ja ilmoitti haluavansa töihin. Ei siinä paljon auttanut vastustella, Ripatti muistelee hymyillen. Ripatti ohjasi Sandbergin henkilöstövuokrauskumppanille, jonka kautta hän aloitti ekstraajana.
– Töiden saaminen tuntui todella helpottavalta. Olin kirjaimellisesti kiertänyt jo lähes koko Turun ympäri, Sandberg kertoo.
Työtä muokattiin yhdessä sopivaksi
Pian töiden aloittamisen jälkeen Sandberg kertoi taustastaan kauppiaspari Janne Ripatille ja Anna Hatakalle. He lähtivät yhdessä selvittämään Sandbergille sopivia työtapoja keskustelemalla, hankkimalla tietoa ja osallistumalla koulutuksiin.
– Uskon, että moni asiakkaista näkee sen, että minulla on ADHD. Kesken työpäivän pään sisällä voi olla tosi monta radiokanavaa auki yhtä aikaa ja taustalla soi Macarena, Sandberg kuvailee.
Kun mielessä kulkee monta asiaa yhtä aikaa, selkeä päivärytmi, työjärjestykset ja tarkastuslistat auttavat jäsentämään työtä ja viemään tehtävät loppuun. Uudet asiat näytetään Sandbergille käytännössä, sillä kirjallisten ohjeiden omaksuminen on hankalampaa. Myös kaupan monet tietojärjestelmät ovat vaatineet harjoittelua.
– Kaupan arjessa on paljon vaihtuvia tilanteita, joten pyrimme pitämään työn perustan selkeänä. Meitä kauppiaita saa aina nykäistä hihasta tai soittaa, Ripatti kertoo.
Työyhteisössä hyvät ja huonot päivät huomioidaan ja tarvittaessa työnjakoa muutetaan. Palaute käydään läpi ajan kanssa.
– Aiemmin yksittäinen epäonnistuminen meni tosi syvälle tunteisiin ja koin itseni huonoksi työntekijäksi. Nyt ne auttavat minua kehittymään, Sandberg kertoo.
Selkeä perusta auttaa Sandbergia hyödyntämään vahvuuksiaan eli tarkkuuttaan ja kykyä hoitaa useita asioita lomittain. Ripatin mukaan Sandberg osaa lukea ihmisiä poikkeuksellisen hyvin ja saa asiakkailta toistuvasti myönteistä palautetta.
– Pidän työssäni eniten asiakaspalvelusta. Huomaan nopeasti, millä tuulella asiakas on ja miten hän toivoo tulevansa kohdatuksi. Kerran menin pöydän alle juttelemaan sinne vetäytyneen lapsen kanssa, Sandberg kertoo.
Vakituisesta työstä vakautta arkeen
Yhdeksän kuukautta myöhemmin kaupalla vapautui vakituinen osa-aikainen paikka, jota kauppiaspari tarjosi Sandbergille. Nyt hän on työskennellyt K-Market Ruskossa kolme vuotta. Työ on tuonut Sandbergin arkeen vakautta ja yhteisön, johon kuulua.
– Tiedän, mitä teen ja miten työ- ja vapaa-aikani rytmittyvät. Se on tuonut elämääni rauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Kauppiaspariskunnan johtamistavassa korostuvat avoimuus, työntekijöiden kuunteleminen ja toimintatapojen kehittäminen yhdessä.
Työkaverit tuntevat toisensa, auttavat tarvittaessa ja tuovat työhön omat vahvuutensa ja näkökulmansa. Myös Ripatilla on vaikea lukihäiriö, joten hän tietää kokemuksesta, että ihmiset oppivat ja työskentelevät eri tavoin.
– Kun yhteinen tavoite on selvä, erilainen ajattelu voi auttaa löytämään parempia ratkaisuja kuin vanhat toimintatavat. Meillä on sopivanlainen joukko hyvin erilaisia ihmisiä ja yhdessä homma toimii äärimmäisen hyvin.
*Janne Ripatti ja Anna Hatakka ovat toimineet K-Market Ruskon kauppiaina vuodesta 2023. *

Ilmiöt
